A:n oli katsottu syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen, koska A oli käyttänyt ilman hyväksyttävää syytä C Oy:n varoja. B:n syyksi oli luettu avunanto A:n tekemään törkeään velallisen epärehellisyyteen, koska B oli nostanut C Oy:n pankkitililtä yhtiön varoja ja toimittanut ne A:n käytettäväksi. C Oy:n konkurssipesä vaati A:ta ja B:tä yhteisvastuullisesti korvaamaan konkurssipesälle yhtiön tililtä perusteettomasti nostetut varat. Velkojien konkurssisaatavat olivat pienemmät kuin perusteettomien nostojen yhteismäärä.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla C Oy:n konkurssipesän oikeus vahingonkorvaukseen A:lta ja B:ltä rajoittui yhtiön velkojien saatavien yhteismäärään.

Asiassa oli Korkeimmassa oikeudessa kyse kysymys A:n ja B:n yksityisoikeudellisesta suoritusvelvollisuudesta konkurssipesälle. Erityisesti kysymys oli siitä, onko konkurssipesällä oikeus vastaajilta vaatimaansa määrään siltä osin kuin se ylittää velkojien saatavien yhteismäärän.

Asiassa oli olennaisesta se, että konkurssipesä oli esittänyt vahingonkorvausvaatimuksensa vain rikoslain 39 luvun 9 §:n 3 momenttiin perustuen. Mikäli vaatimus olisi perustettu myös osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:ään eli vaatimukseen laittomaan varojenjakoon perustuvien varojen palauttamisesta, olisi lopputulos ollut todennäköisesti toinen.

Lähde: KKO:2023:73 – Korkein oikeus