Digi- ja väestötietovirasto ja Verohallinto kehittävät yhteistyössä digitaalisia palveluita helpottamaan kuolinpesien asiointia. Digi- ja väestötietovirasto tuottaa kuolinpesän osakasrekisterin ja Verohallinto toteuttaa OmaVeroon sähköisen asioinnin kuolinpesille.
Uudistus on osa valtiovarainministeriön Edesmenneen omaisen asioiden vaivaton hoito -kehittämisohjelmaa. Tavoitteena on digitalisoida ja automatisoida tiedonsiirtoa viranomaisten ja muiden organisaatioiden välillä.
Vuonna 2027 voimaan tuleva uudistus vaikuttaa uusien kuolinpesien asiointiin. Ennen uudistusta muodostuneiden kuolinpesien asiointi jatkuu ennallaan.
Kuolinpesän osakastiedot voi tilata OmaVerosta
Digi- ja väestötietovirasto tuottaa kuolinpesän osakasrekisterin, joka korvaa nykyiset sukuselvitykset. Tavoitteena on koota rekisteriin tarvittavat tiedot kuolinpesän osakkaista automaattisesti, mikä korvaa nykyisen tavan tilata sukuselvityksiä useista eri rekistereistä. Kuolinpesän osakkaat voivat tilata osakastiedot OmaVerossa.
Lisäksi kuolinpesän osakkaat voivat uudistuksen jälkeen asioida itse tai valtuuttaa valitsemansa asiantuntijan hoitamaan asioitaan digitaalisissa palveluissa Suomi.fi-valtuuksien avulla. Kuolinpesän osakkaat saavat asiointiin liittyviä ohjeita Suomi.fi-viesteihin.
– Uudistus on merkittävä askel ihmislähtöisemmän julkishallinnon suuntaan. Tavoitteena on keventää omaisten asiointitaakkaa digitalisaation ja automaation avulla, kertoo johtava asiantuntija Rosa Arola Digi- ja väestötietovirastosta.
Osakasrekisteristä hyötyvät myös viranomaiset ja yritykset, jotka voivat jatkossa hakea tarvittavat tiedot suoraan Suomi.fi-valtuuksien tai rekisterin rajapintojen avulla. Tämä nopeuttaa asiointia ja vähentää manuaalista tiedonkäsittelyä.
Kuolinpesän asiointia keskitetään OmaVeroon
Verohallinto kehittää OmaVeroon osion kuolinpesän asiointia varten. Tulevaisuudessa kuolinpesien osakkaat ja heidän valtuuttamansa henkilöt voivat hoitaa osakastietoihin ja perintöverotukseen liittyviä asioita yhdessä paikassa. Palvelussa kaikilla osakkailla ja valtuutetuilla on yhdenvertainen näkyvyys kuolinpesän tietoihin.
Vuodesta 2027 alkaen OmaVerossa voi muun muassa
- tarkistaa ja täydentää kuolinpesän osakasrekisterin tietoja
- täydentää ja lähettää perukirjan ja perintöveroilmoituksen
- tallentaa kuolinpesään liittyviä asiakirjoja.
Perintöveroilmoitus on uusi veroilmoitus, johon perintöverotus tulevaisuudessa perustuu. Saatavilla olevat tiedot vainajan varallisuudesta näytetään kuolinpesän osakkaille OmaVerossa. Näitä tietoja voi hyödyntää perintöveroilmoituksen ja perukirjan laatimisessa. OmaVeroa käyttämällä perintöveroilmoituksen ja perukirjan voi tehdä kerralla.
– Tavoitteena on tarjota mahdollisimman kattavasti tietoja varallisuudesta hyödynnettäväksi, jolloin perukirjan laatiminen ja perintöveroilmoituksen antaminen helpottuisivat merkittävästi. Tietoja pyritään saamaan mahdollisimman laajasti eri lähteistä, sanoo hankepäällikkö Susanna Hulmi Verohallinnosta.
Palveluiden käyttöönotto vaiheittain vuodesta 2027
Uusien palvelujen käyttöönotto edellyttää laajoja lakimuutoksia, joita valmistellaan valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön johdolla. Lakiluonnokset lähetetään lausuntokierrokselle alustavasti loppuvuodesta 2025.
Lähde: www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/uutishuone/lehdistötiedotteet/2025/kuolinpesien-asiointi-helpottuu-vuodesta-2027-alkaen/?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter