Viime vuoden kesäkuussa voimaan astunut kaupparekisterilaki määrää PRH:ta poistamaan kaupparekisteristä yritykset, joiden tilinpäätöstietoja ei ole toimitettu ajoissa. Uuden lain myötä PRH:lla ei ole enää oikeutta palauttaa yhtiöitä rekisteriin. Yritys voi hakea y-tunnuksen palauttamista valittamalla hallinto-oikeuteen.

Lain mukaan yrityksen on toimitettava tilinpäätös kaupparekisteriin kahdeksan kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Jos tilinpäätöksen toimittamisesta kuluu yli vuosi, yritys on vaarassa joutua poistomenettelyyn. Viimeisimmällä poistomenettelykierroksella PRH lähetti yrityksille 7 065 kehotusta tilinpäätösten toimittamisesta.

PRH kehottaa tuoreessa tiedotteessaan yrityksiä ilmoittamaan tilinpäätöksensä 11.9.2024 mennessä, jotta yritys välttää poistamisen kaupparekisteristä.

PRH huomauttaa, että jokaisen osakeyhtiön ja osuuskunnan on ilmoitettava tilinpäätös kaupparekisteriin joka tilikaudelta myös silloin, kun yritystoiminta on keskeytetty tai yritys ei ole toiminnassa. Vuoden 2024 kolmannessa poistomenettelyssä on nyt noin 4 700 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa, joilla tilinpäätöksen ilmoittaminen kaupparekisteriin on viivästynyt vähintään yli vuoden tilikauden päättymisestä. PRH on tehnyt näiden yritysten kaupparekisteritietoihin merkinnän, jossa kehotetaan ilmoittamaan tilinpäätösasiakirjat kaupparekisteriin 11.9.2024 mennessä. Rekisteristä poistot tehdään lokakuussa.

Lähde: https://www.yrittajat.fi/uutiset/